Täyspuinen ja kokopitkästä lankusta tehty lattia on pitkäikäinen ja näyttävä lattiavalinta. Lankkulajitelmassa on useaa eri lankkuleveyttä (8 - 18 cm). Lattiaan on mahdollista tehdä myös kehykset eli ns. friisilaudat (ks. oheistuotteet). Lankkulattia soveltuu hyvin asuinhuoneistoihin ja vapaa-ajanasuntoihin, joissa on lämmitys myös talvikautena.
Lankku on normaalioksaista Suomessa kasvanutta koivua, joka on erikoiskuivattu hitaasti 8-10 % kosteuteen. Lattian voi asentaa heti toimituksen jälkeen, mutta suosittelemme 2-3 viikon sopeutumisaikaa tulevassa kosteusympäristössä ennen asentamista. Halutessaan lattian voi hioa lattiahiomakoneella ennen käsittelyä, mutta se ei ole tarpeellista. Pintakäsittelyksi sopii öljyäminen, vahaaminen, maalaaminen, petsaaminen, lipeöiminen tai lakkaaminen. Lankut on pitkältä sivultaan pontattu.
Lankkujen pituudet ovat 3 - 4 metriä, leveydet näkyviin jäävältä osaltaan 8 - 18 cm. Eniten lajitelmassa on noin 15 cm leveitä lankkuja. Lankun paksuus 3 cm (ks. mittakuva). Suomessa suositellaan, että vesikiertoisen lattialämmityksen päälle asennettava lattialankku ei saisi olla yli 2,8 cm paksua. Ohessa kuva asennuksesta, joka on yleinen muualla Euroopassa.
Lattialankku on tilaustuote, jonka yksityiskohdista tullaan neuvottelemaan asiakkaan kanssa joko puhelimitse tai sovitusti myymälässämme. Toivomme saavamme lattian tarkat mitat, että voimme laskea lankkujen menekin mahdollisimman edullisesti. Autamme myös tarvittaessa kuljetuksen järjestämisessä. Lattiamallit on nähtävissä Domus Classica -myymälässä aina sunnuntaisin klo 12-15.
4-8 viikkoa tilauksesta. Lankkujen kuivaus lauhdutinkaapissa kestää vuodenajasta riippuen 3-4 viikkoa.